Anne K

Crossfit-Siilinjärvi-1200px-254

Kenelläkään ei tarvitse olla mitään huippu-urheilutaustaa, ihan tavan tallaajakin voi CrossFit-harrastuksen aloittaa. Kun itse aloitin On-ramp -alkeiskurssin tammikuussa 2014, oli minulla takana vain muutama kuukausi erilaisia ryhmäliikuntoja ja kuntosalia eli ei mitään hirmuista ”voimailuperustaa”. Satunnaisen lenkkeilyn ja tanssitaustan ansiosta toki jonkinlainen pohjakunto oli. CrossFit-lajista kuulin ensimmäisen kerran kesällä -13, kiitos kuuluu Matti Knaapille ja Risto Savolaiselle, jotka vetivät kesän ajan hyvin CrossFit-tyylisiä treenejä ulkona, kahvakuulaankin koskin silloin ensimmäisen kerran. Pari kertaa kävin syksyn aikana sitten tutustumistreeneissä CrossFit Siilinjärvellä ja sen verran paljon laji houkutteli, että alkeiskurssi kutsui ja sille tielle jäin.

Reilun vuoden harrastamisen jälkeen voin sanoa, etten päivääkään (tai treeniäkään) ole katunut!
Hintahan se minuakin pitkään mietitytti, mutta kyllä jokaiselle sentille olen vastinetta saanut. Ei tarvitse miettiä treenejä etukäteen, vaan kaikki tulee valmiina eteen, sen kun suorittaa. Ja tärkeintähän on tietenkin se, että aina on koutsi paikalla ohjaamassa, neuvomassa ja korjaamassa. Onneksi kaikki meidän ohjaajat ovat sellaisia, että ei heitä pelätä ainakaan tarvitse!

Monta kertaa olen kuullut ihmisten puhuvan CrossFit-harjoittelusta ja kyselevän, että millaista se oikein on ja heti perään ”tiedetäänkin” että vähintään siihen taitaa kuolla… Olen näille ihmisille sanonut, että jos oikeasti kiinnostaa niin tulkaa tutustumistunneille ja tulkaa kuuntelemaan mistä lajissa on kyse. Joo, kyllähän ne treenit aina välillä hapottaa enemmän ja välillä vähemmän ja painotkin tuntuvat välillä aika raskaille. Mutta jos ja kun nollasta lähtee, niin on se vaan helkutin hienoa huomata miten ne voimatasot pakostakin pikkuhiljaa ylöspäin hiissautuvat. Kuntokin paranee ja oppii valtavasti uusia asioita!

Se pitäisi kuitenkin aina muistaa, että kun meistä suurin osa on harrastajia eikä kilpailijoita, niin kaikki eivät voi olla kaikessa valmiiksi hyviä. On vahvuuksia ja heikkouksia ja mielestäni tämä laji on sellainen, että epäonnistumisiakin tulee ja hyvä niin, koska sitten se onnistuminen tuntuu kaksinverroin paremmalle.

Ja tottahan se ohikävelijästä saattaa näyttää aika hirveälle kun naamat punaisina tankojen kanssa väkerretään tai sattuu juuri joku vahva mies hirmuisen painolastin kanssa kyykkäämään, mutta he eivät valitettavasti tiedä sitä, että eivät kaikki tee samoilla painoilla, juuri välttämättä samoja liikkeitä tai toistomäääriä, vaan että kaikki tekevät oman tasonsa mukaisesti. Kannustava ilmapiiri takaa sen, että kenenkään tarvitsee olla häpeissään tai nolostunut jos joku homma ei vielä suju. Ehdottoman tärkeää on välillä tulla myös pois sieltä mukavuusalueelta jos oikeasti on halu kehittyä.

Kenenkään ei tarvitse myöskään ajatella, että ikä olisi este, että vain parikymppiset nuoret ovat soveltuvia harrastamaan lajia. Mur, sanon minä. Omasta kokemuksesta näin MELKEIN nelikymppisenä voin sanoa, että CrossFit on nuorentanut minua vähintäänkin 10 vuotta ja enpä ole vielä koskaan aikaisemmin ollut näin hyvässä fyysisessä kunnossa, vaikka paljon on vielä parannettavaakin. Ja mielestäni on aika mahtavaa, että meiltä löytyy salilta harrastajia isolla ikähaarukalla, ja mikä parasta kaikki jumppaa sulassa sovussa yhdessä.

Tuosta päästäänkin sitten seuraavaan tärkeään asiaan… En ole missään muualla törmännyt samanlaiseen Me-henkeen kuin meillä salilla on. Hyvä jengi on tässä tapauksessa ”puolet ruokaa”… On iltoja, jolloin väsyneenä raahautuu salille melkein pelkästään siitä syystä, että näkee kanssajumppareita. Itselleni ainakin oli helppo tulla alkeiskurssin jälkeen ekalle wodille uutena ihmisenä ja toivon, että kukaan uusista tulijoista ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Pienen salin etu lienee, että ihmiset tutustuvat nopeasti toisiinsa ja kun kaikkia vielä yhdistää lievä hulluus, niin hyvä tulee. Monet hyvät naurut on salilla naurettu. Ja jos ensimmäinen wod vähän jännittääkin niin kannattaa muistaa, että jokainen meistä on joskus ollut ensimmäistä kertaa tunnilla.

Sen haluaisin myös sanoa, että vaikka helposti saattaa muodostua kuva, että treeneissä on aina hirmu kova kilpailu päällä, niin kaikkein pahin ja kovin vastustaja on jokainen itse itselleen. Että ei luovuta vaikka joskus tuntuukin tosi pahalle, vaan painaa loppuun asti, vaikka olisikin viimeisenä maalissa… Siitä tulee se todellinen voittajafiilis kun itsensä voittaa!

Lopuksi lyhyesti voisin todeta, että oletpa sitten minkä ikäinen, näköinen tai kokoinen vain, niin rohkeasti mukaan ja liittymään terveellä tavalla hulluun porukkaan. CrossFit ei todellakaan tapa vaan ainoastaan vahvistaa!